By Hanna 
Helmikuussa 2022 Espoon Haukilahdessa tapahtunut henkirikos pysäytti Suomen. Uhrina oli nuori nainen, joka menetti henkensä entisen seurustelukumppaninsa, Harri Puhjon, väkivaltaisessa hyökkäyksessä. Tapaus ei ollut pelkästään yksittäinen rikos – se oli järkyttävä muistutus siitä, miten vakavaksi vaino voi muodostua, kun varoitusmerkkejä ei oteta ajoissa vakavasti.
Tämä artikkeli käy läpi tapahtumien kulun, oikeusprosessin, tuomion ja tapauksen yhteiskunnallisen merkityksen.
Väkivallan alku juontui päättyneestä suhteesta
Harri Puhjo tunnettiin aiemmin urheiluhierojana ja kehonrakennusta harrastavana miehenä. Hänellä oli vakiintunut asema liikunta-alan piireissä, mutta yksityiselämässä taustalla kupli ristiriitoja.
Vuonna 2021 hänen suhteensa nuoreen naiseen päättyi. Eron jälkeen Puhjon käytös muuttui nopeasti pakkomielteiseksi. Hän alkoi seurata ja uhkailla entistä kumppaniaan, oleskellen toistuvasti tämän asuinalueella. Vaino oli systemaattista ja jatkui kuukausia, vaikka nainen oli hakenut apua viranomaisilta ja pyytänyt lähestymiskieltoa.
Tapahtumat helmikuussa 2022
Aamuna, joka olisi voinut olla tavallinen arkipäivä, Puhjo odotti uhriaan tämän kotitalon rappukäytävässä Espoon Haukilahdessa. Hyökkäys oli nopea ja väkivaltainen – oikeuden mukaan erityisen raaka ja julma. Uhria lyötiin useita kertoja, eikä hänellä ollut mahdollisuutta puolustautua.
Naapurit kuulivat metelin ja hälyttivät apua, mutta paikalle saapunut ensihoito ei enää voinut pelastaa naista. Poliisi aloitti laajan etsintäoperaation ja julkaisi pian Puhjon tuntomerkit julkisuuteen. Hänet tavoitettiin lyhyen ajan kuluttua.
Tutkinta paljasti pitkään jatkuneen vainon
Esitutkinnassa kävi ilmi, että teko ei ollut impulsiivinen, vaan huolellisesti valmisteltu. Puhjo oli hankkinut välineitä etukäteen ja seurannut uhrinsa liikkeitä. Hän oli rikkonut lähestymiskieltoa toistuvasti ja jättänyt useita viestejä, joissa uhkasi väkivallalla.
Poliisin mukaan kyse oli tyypillisestä eskaloituvasta vainosta, jossa tekijän hallinnanhalu muuttuu kontrollin menetykseksi ja lopulta väkivallaksi.
Käräjäoikeus: elinkautinen murhasta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Harri Puhjon elinkautiseen vankeuteen murhasta. Tuomio perustui siihen, että teko oli vakaasti harkittu, erityisen raaka ja julma.
Oikeus katsoi, että Puhjon aikomus oli selvä jo ennen hyökkäystä, ja että hän oli toiminut täysin tietoisena seurauksista. Mielentilatutkimuksessa hänet todettiin täysin syyntakeiseksi, eikä puolustuksen väitteitä hetkellisestä mielenhäiriöstä hyväksytty.
Hovioikeus vahvisti tuomion
Elokuussa 2023 Helsingin hovioikeus käsitteli asian uudelleen, mutta ei nähnyt perusteita lieventää rangaistusta. Hovioikeus piti elinkautisen voimassa ja vahvisti myös uhrin omaisille määrätyt merkittävät kärsimyskorvaukset.
Tuomiossa todettiin, että teko oli suunnitelmallinen ja kohdistui suojattomaan henkilöön – piirteet, jotka vahvistivat murhan tunnusmerkistön.
Vainoamisen varoitusmerkkejä ei tunnistettu ajoissa
Tapauksen julkinen käsittely nosti esiin kysymyksen siitä, miksi vainoamista ei otettu ajoissa vakavasti. Uhrilla oli ollut toistuvia kontakteja viranomaisiin, mutta turvatoimet eivät estäneet tragediaa.
Puhjon teko onkin sittemmin noussut esimerkkitapaukseksi siitä, miten tärkeää on tunnistaa vainoamisen varhaiset merkit:
- jatkuvat yhteydenotot ja viestit eron jälkeen
- uhrin seuraaminen kodin tai työpaikan läheisyydessä
- uhkaukset, mustasukkaisuus ja väkivallan vihjailut
- lähestymiskiellon rikkominen
Tapaus vaikutti myös viranomaiskäytäntöihin: keskustelu lähestymiskieltojen valvonnasta ja riskinarvioinnin parantamisesta voimistui Suomessa merkittävästi sen jälkeen.
Median ja yhteiskunnan reaktiot
Tapauksen jälkeen suomalaiset uutismediat nostivat aiheen laajaan keskusteluun. Puhjon nimi liitettiin pian siihen laajempaan ilmiöön, jossa vainon ja väkivallan riskit tunnistetaan liian myöhään.
Keskustelu johti myös konkreettisiin toimenpiteisiin: poliisi ja sosiaaliviranomaiset alkoivat tarkentaa ohjeistuksiaan lähisuhdeväkivallan riskinarvioissa. Myös kansalaisjärjestöt lisäsivät tietoisuuskampanjoita uhrien tukemisesta.
Oikeudellinen ja inhimillinen jälkipyykki
Harri Puhjon elinkautinen tuomio on Suomen rikosoikeudessa raskain mahdollinen rangaistus, ja se kuvastaa teon poikkeuksellista julmuutta.
Kokonaisuudessaan tapaus paljasti myös oikeusjärjestelmän haasteet: kuinka vaikeaa on estää rikos, vaikka uhri hakee apua.
Uhrin perhe ja läheiset ovat puhuneet julkisesti siitä, että oikeus toi helpotusta, mutta ei hyvitystä. Elämä jatkuu varjon alla, ja tapahtunut muistuttaa siitä, miten tärkeää on yhteiskunnallisesti panostaa turvallisuuteen ja varhaiseen puuttumiseen.
Yhteenveto
Harri Puhjon tapaus ei ole vain rikosuutinen – se on osa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka vainon ja lähisuhdeväkivallan riskit voidaan tunnistaa ajoissa.
Espoon henkirikos osoitti, miten yksittäisen ihmisen teko voi paljastaa rakenteellisia puutteita viranomaisten toiminnassa, ja samalla se jätti jäljen suomalaisen rikosoikeuden historiaan.